Remmirähjää ei tarvitse pelotella

Kuva: Koiratuulia

Ensinnäkin, olen surullinen, että maailmassa on edelleen koirankouluttajia, jotka käyttävät rankaisuun perustuvia koulutustapoja. Tällaiset kouluttajat ovat jääneet "joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa" -aikakaudelle. Rankaisun käyttö koulutuksessa on ajat sitten todettu tehottomaksi ja epäeettiseksi. 

Niin kutsutut remmirähjät ovat jännittyneitä ohitustilanteissa. Iso osa niistä kokee epävarmuutta ja jopa pelkoa vastaantulevaa koiraa kohtaa. Remmissä rähjäävä koira on oppinut, että räyhäämällä vastaantuleva koira menee pois. Tältä se näyttää koiran silmin: koira haukkuu, toinen koira menee ohi. Koira ei tiedä, että toinen koira olisi mennyt ohi joka tapauksessa. 

Meidän tehtävä onkin opettaa koiralle jokin toinen käyttäytyminen, jolla päästään koiran toivomaan lopputulokseen. Siis siihen, että toinen koira menee ohi. Tämä käyttäytyminen voi olla vaikkapa katsekontakti, vierellä kulkeminen, kuonokosketus tai istuminen. Positiiviseen vahvistamiseen perustuvassa koulutuksessa koiralle opetetaan, mitä sen toivotaan tekevän sen sijaan, että keskitytään rankaisemaan ei-toivottua käyttäytymistä.

Rankaisuun, pelotteluun ja uhkailuun perustuvassa koulutuksessa ei opeteta koiralle, mitä sen toivotaan toimivan. Koira asetetaan tilanteeseen, jossa ei-toivottua käyttäytymistä ilmenee ja koiraa rankaistaan siitä. Lähtökohta tällaiselle koulutukselle on siis, että koiran pitää ensin epäonnistua, jotta sille voidaan osoittaa, että se tekee väärin. Kuvitelkaa, että samaa kieroutunutta periaatetta käytettäisiin lasten opettamisessa.

Koska koira lähtökohtaisesti jännittää ohitustilanteita, koiran pelottelu vain lisää koiran ahdistusta eikä ratkaise ongelmaa. Koira oppii, että ihmiseen ei voi luottaa. Ohitukset näyttävät taluttajan silmiin onnistuneilta silloin, kun koira pelkää taluttajan käyttämää rankaisuvälinettä niin paljon, ettei uskalla haukkua. Tämä ei ole yhdenkään koiran hyvinvoinnin ja elämänlaadun huomioivan kouluttajan tapa opettaa onnistunutta ohittamista. 

Sitä paitsi rankaisuvälineiden teho usein haalistuu ajan myötä. Koira alkaa tottua suihkepulloon, kolinapurkkiin, remmistä nykimiseen tai mikä ikinä onkaan taluttajan oppima rankaisukeino. Pelotteet lisäävät koiran ahdistusta, mutta ne liittävät pelkotilan vain entistä vahvemmin vastaantulevaan koiraan. Pian koira räyhää entiseen malliin, rankaisuista huolimatta.

Olen niin surullinen, että Suomessakin on edelleen koirankouluttajia, jotka opettavat koiranomistajia rankaisemaan koiriaan ohitustilanteissa. Toivon, että yhä useampi koiranomistaja näkisi koiransa kehonkielestä, ettei tällainen koulutustapa ole oikea tapa toimia. Koira tekee itsensä pieneksi, yrittää päästä tilanteesta pois, kääntää katsettaan pois, nuolee huuliaan. Se yrittää kaikin keinoin sanoa ihmiselle: “Teet oloni todella epämukavaksi, voisitko lopettaa.”

Ennen vanhaan lapsia lyötiin kepillä sormille, kun he eivät tienneet jotain tai tekivät väärin. Tällaisen “koulutuksen” saaneet osaavat varmasti sanoa, ettei se johtanut luottamukseen opettajaa kohtaan eikä oppimisen iloon. Nykyään onneksi tiedetään, että oppiminen on tehokkainta, kun oppijalle mahdollistetaan onnistuminen, oivaltamisen ilo ja luodaan luottavainen suhde opettajaan. Tämä pätee sekä ihmisiin että koiriin.